tiistai 7. huhtikuuta 2015

Skype

Jos vaan saan selville, kuka on se Pyhimys, joka on kehittänyt Skypen, niin menen henkilökohtaisesti paikalle halaamaan häntä!
Kiitos ja jipii ja hurraat päälle!

Voin tosta noin vaan soitella ulkomaille Tampereelle,  ja keskustella pari tuntia tärkeistä asioista siskoni kanssa.
"Makee pusero sulla!"
"Miten sulla on noin punainen naama, onko sulla ihottumaa?"
Voin esitellä uudet kenkäni tai palaneen kakunpohjani mietittäväksi mikä meni vikaan.
Me nähdään toisemme ilmaiseksi!

Kun vielä kehittäisivät sen, että haistaisimme, niin kaikki olisi täydellistä.
"Ai että sun sitruunapuu tuoksuu siellä Italiassa!"
" Hei, eihän sulta päässyt pieru?  Haiskahtaa Tampereen suunnalta."

Eilen aamulla Skypetin pojilleni. Tai no, onko klo.12.15 aamua?
Mulle ei, mutta Petrikille ja Thomakselle kyllä.
Laitoin kummallekin viestiä messengerissä, ajattelin jos toinen on vaikka töissä, mutta toinen kotona.
Keskustelu oli seuraavanlainen. 
Thomas viestitteli olkkarin sohvalta, Petrik makkarista, saman katon alta, toisistaan tietämättöminä, että chattailin kummallekin samaan aikaan.

Mami Petrikille: Ootko kotona? Skype?
Petrik: Joo, ollaan kotona, mutta Thomas nukkuu vielä.

Mami Thomakselle: Ootko kotona? Skype?
Thomas: Joo, mutta Petrik nukkuu vielä.

???????????

Mami Petrikille: Haluaisin vaan puhua minuutin.
Petrik: Oon nyt vessassa. Herätän sitten Tommin ja skypetetään sulle myöhemmin.

Mami Thomakselle:  Haluaisin vaan puhua minuutin.
Thomas: Oon juuri lähdössä töihin. Kuullaan myöhemmin.

???????????

Hmmmmmmm.
Olisi ollut tärkeetä asiaa.

Mitä ruokaa teillä on tänään?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti