perjantai 30. lokakuuta 2015

Capri

Kun istuimme Marjan kanssa Caprille vievässä laivassa, olin aika täpinöissäni.
Katselin ulos ikkunasta meren aaltoja, mitkä hakkasivat laivamme seinään ja haaveilin.
Kohta näkisin kuuluisan Caprin saaren ja usein televisiossa näytetyn pikkuruisen piazzan, missä olivat nauttineet auringosta ja viinilasillisesta monet  Hollywoodin näyttelijät,  kuuluisat kirjailijat ja taiteilijat, kuninkaalliset  ja poliitikot.
Tiedä vaikka istuisin tuolille, missä on lämmittänyt peppuaan  Pablo Neruda, Lenin tai  Sophia Loren.
Saapuessamme Caprin satamaan,  etsin välittömästi silmilläni piazzaa, mitä ei tietenkään näkynyt sillä Caprin keskusta on korkealla, vuoren huipulla.
Änkeydyimme turistibussiin ja saimme leppoisen näköisen,  harmaahiuksisen Maurizio-papan oppaaksemme.
Nousimme serpentiinitietä yhä ylemmäs ja ylemmäs  Maurizion papattaessa Anacaprin ja Caprin historiaa seitsemällä eri kielellä.
Minä en ymmärtänyt kreikkaa, niin tuijottelin ulos ikkunasta ja mietin järkeviä:  "Onpa likaiset bussin ikkunat."
Saari on jaettu kahteen osaan: Capriin ja Anacapriin, kaksi kylää, jonka ihmiset eivät ole kautta-aikojen tykänneet  toisistaan.
Kilpailutilanne.
Niinkuin Ilves ja Tappara Tampereella.
Menimme ensin Anacaprin puolelle, missä on ruotsalaisen lääkärin ja kirjailijan Axel  Munthen (1857-1949) asunto, tai ennemminkin  linna, mikä toimii nykyään museona.
Ei ehditty nähdä palatsia sisältä, koska piti juosta Maurizion vanavedessä, mutta maisemat olivat upeat korkealta vuorelta alas merenrantaan.
Kyllä siellä on kelvannut svenssonin käynniskellä ja nauttia merituulesta ja samettisista kesäöistä.

,


Kävimme turistiporukalla yhdessä syömässä Anacaprilla olevassa ravintolassa, ennenkuin jatkoimme matkaa Caprin puolelle.
12 e lautasellinen spaghettia, lasi viiniä ja herkku päälle. Ruoka oli sen arvoistakin: Meksikolaiset turistit kiittelivät  hymyilevää ravintolanomistajaa hyvästä ruoasta,mutta minä, joka olen syönyt 30-vuotta italialaista ruokaa, olin eri mieltä; turistirysä. Taatusti nurkan takana olisi ollut joku pikkuriikkinen taverna, sitruunapuiden varjossa,missä olisi saanut taivaallista ruokaa. Mutta kun piti kipittää "Maurizio seitsemääkieltäviidessäminuutissa" perässä.

Massut täynnä huonosta ruoasta, huristimme sitten bussillamme Caprin puolelle.
Maurizio jatkoi hölötystään kaikilla maailman kielillä, joten minä  kyllästyin ja huutelin tuolini takaa:"Saiskos saman italiaksi? "
Caprilla meillä oli vapaa-aikaa mennä katsomaan itseksemme puistoja, kirkkoja ja kuuluisia palatseja, mutta minä ja Marja eksyimme kapeille kivikujille, joten meiltä taisi jäädä jotain näkemättä. Nautimme silti katujen kauniiista vaateliikkeistä, mihin ei ollut asiaa, jos takataskussa ei ollut muutamia tuhansia euroja. Anacaprilla olimme nähneet jopa hotellin, missä yöpyminen maksoi 7800e/yö.  Onneksi kukkaloistot, salaiset puutarhat rautaporttien takana ja kauniit maisemat olivat ilmaisia.





Retken lopuksi saavuimme vihdoin haaveilemalleni piazzalle.
Tunnelma ei ollut aivan sitä mitä kuvittelin: Ei hajuakaan kesäisistä, elegantisti pukeutuneista kuuluisuuslomalaisista nauttimassa aperitiivia, vain häliseviä turisteja joka puolelta maailmaa. Maurizio oli kyllä informoinut meitä kiinankielellä, että Capri on saari, missä käy eniten turisteja maailmassa päivittäin, 10 000 turistia joka päivä.
Tänään meitä oli paikalla myös neljä suomalaista; tapasimme sattumalta suomalaisen nuorenparin, jotka olivat Karibian risteilyllä.
Tunnistin rouvan suomalaiseksi Luhdan takista ja rauhallisesta olemuksesta.

Istahdimme kuitenkin Marjan kanssa kahvilan rottinkituoleille, riisuimme takkimme ja tilasimme prosecot.
Aurinko lämmitti kesäisesti kasvojamme, mikä sai lämmön tunteen myös sieluumme.
Onnellisesti hymyillen nostimme maljat ystävyydellemme ja kauniille Caprille.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti